perjantai 25. helmikuuta 2011

Sukkaa taas

Ohje: Polvekeraidalliset sukat, koko n. 37
Lanka: Austermann Step, nro. 152 vaaka
Puikot: 2,5mm

Nyt on ensimmäiset polvekeraidalliset sukat valmiit ja noiden kanssa kyllä meinasi hermot mennä useamman kerran. Ensinnäkin silmukoiden määrän sain 3. kerralla edes suht sopivaksi (en oo nyt just ihan varma onko nuo sopivat itselle vai ei..), ja näissähän oli nyt sitten 56s. Sillä sitten mallineuletta tehdessä kavennusten välissä oli 4s oikein 3s:n sijasta. Näihin tein myös tuon ohjeessa suositellun tiimalasikantapään. Langasta halusin itselle tehdä nuo sukat kun oli kerran tuo vaaka-lanka. :D Värejä en edes yrittänyt alkaa sihtaamaan molempiin samanlaisiksi kun vähän aikaa olin katsellut ensimmäistä valmista sukkaa, kun ei se ole niin justiinsa. Kutoessa vähän ihmetytti tuon langan sähköisyys. Onhan siinä toki neljännes polyamidia, mutta en muista aiemmin tuollasta lankaa kutoneeni, että se oikein "liimautuu" sohvatyynyihin, kun sitä vetää kerän sisältä ulos. Minähän siis kudon kyllä niin, että lanka juoksee kerän sisältä, mutta sitä pitää aina vetää kuitenkin ns. valmiiksi eli en osaa kutoa niin, että lanka "juoksisi" kerästä sitä mukaa kun kutoo.
Neliöitten teko on jatkunut, ja nyt niitä on reilu 40kpl. Jos vielä jokusen virkkais, ja sitten taas mallailis valmista tilkkujen määrää matolle tai sängyn päälle. :)

5 kommenttia:

riikka kirjoitti...

Kivat sukat! Mää teen nykyään aina tuon tiimalasikantapään, en kestä sitä silmukoiden poimimista perusversiossa. Ei näitä monivärisiä lankoja paljon kannata mallata, ei ne värit osu kuitenkaan kohdalle =D

Henna kirjoitti...

Kiitos! Mää en oikein oo vielä kunnolla tuota kantapäätä sisäistäny niin siks tulee niin paljo helpommin tehtyä peruskantapää. Tämmösessä langassa kyllä paljo kivempi tuo, mutta johonki seiskaveikkaan en osais ajatella näin tekeväni. Totesin tuosta värien mallauksesta, että kuitenki menee hukkaan vaivannäkö ja sitte on inhottavia langanpätkiä ku oon muka yrittänyt saaha raidat kohilleen:P

MariL kirjoitti...

Kivat sukat! :) Ja kiitos kommentista blogissasi, en tiedä oletko aiemmin kommentoinut, sillä blogissani käy muitakin Hennoja, enkä välttämättä aina hoksaa, että kyse voi olla jostain uudestakin tuttavuudesta. :)

Olet nähtävästi oululainen, joten mainostan sinulle neuletapaamisia, joista tiedotetaan nykyään blogissa: http://ouluneule.blogspot.com Tervetuloa tapaamisiin mukaan! :) (jollet sitten ole siellä jo käynytkin, en ole itse aina päässyt mukaan)

Henna kirjoitti...

Kiitos MariJ vastavierailusta! Vasta nyt oman blogin myötä olen vähän paremmin oppinut jättämään kommentteja, joten ensimmäinen kommentti oli vaikka usein olen aiemminkin vieraillut blogissasi:)

Nipi kirjoitti...

Ihanat sukat!