sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Broken seed -sukat

Lanka: Novita TicoTico
Puikot: 2,25mm
Kulutus: 53g

Tämä on kyllä ehdoton suosikkiohje ns. perussukkien lisäksi. Nämä tuli itselle unisukiksi ja langat on taas varastosta löytyneitä. Näillä kulutuksilla saa vaan aika tehdä sukkia, että saa lankavarastoja hupenemaan...

Pieniä lämmikkeitä

Ohje: perussukat, Junasukat ja lapaset (joista ei kuvaa)
Lanka: Novita 7 veljestä Polkka
Puikot: 3mm
Kulutus: 44g, 67g ja 30g

Syksyn tullen heräsin siihen, että eihän poikasella ole sopivia lämmikkeitä tulevaa talvea varten, ja pitäähän lapsukaisella olla oman äidin tekemät kun päiväkodissakin tulevat olemaan ulkona talven läpi pakkasrajat huomioiden. Polkka-lanka oli jostain jäänyt, joten sopivahan se oli näihin käyttää. On ollut vähän inventaariohommia lankavarastoon, ja olen pyrkinyt siihen, että teen vain niistä niin pitkään kuin mahdollista enkä osta uusia lankoja. Tein tosiaan samasta langasta vielä lapasetkin, mutta niiden kuvaa en löytänyt tiedostoista, joten ovat tainneet mennä suoraan käyttöön :D Lapaset alkaa nyt olla jo pienet, joten uudet on tehtynä. Melkosta vauhtia nuo taaperot kasvaa.

Miehelle sormikkaat

Ohje: Sormikkaat
Lanka: Viking BabyUll
Puikot: 2,25mm
Kulutus: 63g

Miehen sormikkaat tuli tiensä päähän jo jonkin aikaa, ja yllätys yllätys näidenkin valmistumiseen meni aikaa ja vielä enemmän siihen, että sain langat pääteltyä. Sormikkaat on myös päässyt käyttöön tänä talvena, valitsin langaksi tuon babyull:n ettei kutittaisi, mutta olisi kuitenkin lämmin. Kuulemma ovat hyvät kädessä :)

Käsi(varsi)n neulottu huivi

Lanka: Novita Crystal
Kulutus: 190g

Tämä video tuli esille yhdessä facebook-ryhmässä, ja pakkohan sitä oli kokeilla heti kun sopiva aika tuli (=saikkupäivä töistä ja lapsukainen totuttelemassa päiväkotiin..). Videossa lupailtiin, että tämän saisi tehtyä puolessa tunnissa, mutta ihan siihen en päässyt :D Oli kuitenkin kiva kokeilla, Crystalitkin oli ollut lankavarastossa jo ties kuinka kauan ja ainahan näille tuubihuiveille on tarvetta. Huivi onkin ollut käytössä nyt talven, piti tarkistaa kuvan tiedoista, että on valmistunut jo syyskuussa. Pituutta en edes mitannut ja tästä tuli sen mittainen kun lanka riitti. Yltää kuitenkin kiepsauttaa kaksinkerroin hupullisen talvitakin päälle niin, että tulee hupun alle. Olipas mahdollisimman hankalasti selitetty.

Myssyjä

Lanka: Novita Cotton ja Puro Batik
Puikot ja koukku: 3 ja 3,5mm
Kulutus: ?

Nämä sytomyssyt on ollut valmiina jo tovin ja edelleen ovat täällä kotona odottamassa, että ehtisin ne viemään eteenpäin. Johonkin tämä aika vaan aina hupenee ettei ehdi edes kaikkea tekemään... Jos nämä nyt kuitenkin Ystävänpäiväkeräykseen ehtisin toimittaa. Näihin käytin jämälankanöttösiä, joita oli taas kertynyt. Miten voikin samasta langasta ja väristä löytyä monta nöttöstä, ei voi ymmärtää. Lankoja riitti 13 myssyyn ja vielä kukkasia suurimpaan osaan. Sinisävyisimmät jätin kukitta. Näiden parissa kului taas monta työmatkaa bussissa. Eräänä päivänä oikein konkretisoitui taas näiden tarve, kun samaan bussiin tuli harrastuspuolelta tuttu henkilö, ja hän sitten kysyi, että mitäs minä teen. Hänkin on hoitoja läpikäynyt, ja totesi vastattuani, että näillehän on aina tarvetta, silloinkin oli menossa taas johonkin kontrolliverikokeeseen.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tuubihuivi

Ohje: omasta päästä
Lanka: Novita Huurre
Puikot: 4,5mm
Kulutus: 89g

Itselle tuli tarve uudelle vähän keveämmälle tuubihuiville, joten joskus hamstrattu Huurre pääsi puikolle kokeiluun. Muistiinpanojen kirjoittaminen on tosiaan vähän unohtunut, koska tästäkään ei ole muistissa silmukkamäärää, loin silmukoita sopivan levyisesti ja aloin urakoimaan helmineuletta. Ja kun pituutta oli sopivasti ompelin päät yhteen. Helppoa, mutta kyllähän tuon neulominen alkoi tylsistyttään ennen pitkää vaikka olikin pääasiassa luentoneulomisena (tylsääkin tylsempien jatko-opintoihin kuuluvan kurssin luennoilla). Huivia on tullut käytettyäkin melko paljon, ja tämäkin oli ensimmäisen kerran käytössä seuraavana päivänä valmistumisesta :)

Mutta miksi tuon päättelyn pitää olla niin tylsää? Tällä hetkellä olisi pari valmista juttua, mutta niistä on päättelyt tekemättä. Revontulikin on odottanut jo kohta sen puoli vuotta niiden kahden langan päättelyä ja pingotusta, ja päättelyurakkaan tuli tänään lisäksi yhdet sormikkaat, jotka ei ainakaan ensimmäisenä houkuttele..

Matto pitkästä aikaa

Kude: Trikookude
Koukku: 8mm
Kulutus: ??

Trikookudematto jäi punnitsematta ja itse asiassa en ole siitä halkaisijaakaan mitannut, laiskaksi aloin :D Matto on ollut kuvan mukaisesti käytössä heti valmistumisesta asti, eli valmistui poikasen huoneeseen keinutuolin alle. Kuvassa väri toistuu aika oikealla tavalla, eli mukavan turkoosi kude löytyi. Keinutuoliin haluttaisi tehdä myös päälle joku "pehmuste", mutta sekin odottaa sitä, että löytyy aikaa jostain lisää.

Pehmo-örkki

Ohje: Novitan Ipana-lehti, muunnellen
Lanka: Novita Veera, Ipana, Wool ja jotain pikkunöttösiä
Koukku: 3 (kädet ja jalat) ja 4mm (vartalo)
Kulutus: 42g

Tätä örkkiä ei ole kauneudella pilattu :D Saaja onneksi ainakin antaessa ihan tykkäsi :D Örkki valmistui pienten kaksostyttöjen isosiskolle viemisiksi. Ohjeessa suu oli toteutettu vetoketjulla, mutta en sellaista halunnut alkaa väsäämään, joten virkattu ketju ommeltuna oikeaan muotoon pääsi toimittamaan suun virkaa. Örkillä oli pituutta noin 20cm, vartalo muistaakseni noin 12cm ja jalat sitten toi lisää pituutta.

Joulusukat

Yritänpäs taas päästä kartalle, mitä on ehtinyt valmistumaan tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Aika käsitöiden tekemiseen on hyvin rajallista touhukkaan 1-veen kans kun töissäkin pitää käydä.




Ohje: perussukka vahvistetulla kantapäällä ja nauhakavennuksella
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3mm
Kulutus: 125g

Tässä siis tiedot isommista sukista, pienemmät sukat ehti syksyn sukkasatoon, joten ne on jo aiemmin blogattu. Sukat löytyi siis miehen joulupaketista, edellisen joulun alla mainitsi, että olisi kiva jos olis pojan kanssa samanlaiset sukat, joten toteutin tuon toiveen nyt pojan ensimmäisenä jouluna.

torstai 6. helmikuuta 2014

Pieniä syksyllä valmistuneita lämmikkeitä

Kyllä vaan jotain on valmiiksikin saatu, mutta bloggailu on jäänyt ihan kokonaan. Pitää yrittää nyt kiriä edes vähän näiden valmistuneiden kanssa.
Ohje: omasta päästä
Lanka: TeeTee Pallas
Puikot: 2,5mm
Kulutus: 28g

Nämä valmistui omalle pojalle junasukkien pariksi kun lankaa jäi sopivasti. Edelleenkin hyvät tumput toppatumppujen alla kovemmilla pakkasilla. Junasukkien "makkaroita" mukaillen tein omasta päästä ja silmukoita oli 36.

Ohje: Junasukat
Lanka: Novita Wool ja Ipana
Puikot: 2,5mm
Kulutus: 25g ja 28g

Ihanat pienet tyttö-junasukat valmistui myös syksyllä, ja nämä pääsivät eilen pienien, joulukuussa syntyneiden kaksostyttöjen jalkoja lämmittämään. Raitalangat löytyi omista jämälangoista ja ns. pohjaväri on tuota Ipanaa.