perjantai 11. helmikuuta 2011

Virkkauksen opettelua

Minulla ei tuo virkkuukoukku ole oikein koskaan pysynyt kädessä. Muutaman sisustuskorin Huopasesta olen saanut just ja just virkattua, mutta yleensä skippaan kaikki virkkausohjeet suoriltaan. Isoäidinneliöitä on joskus tullut katsottua ns. sillä silmällä, mutta ku se on se virkkaus... Uuden Novitan innoittama päätin, että onhan se kumma, ettei yhtä mallia edes opi tekemään tai lukemaan ohjeita, joten eikun lehti hyvin näkösälle ja virkkuukoukku käteen. Niinhän siinä sitten kävi, että niihin jäi koukkuun...


Ensin piti löytää ohut lanka kun eihän varastoista löytynyt kuin tosi pieni koukku (tais olla 1,25), joka on päätynyt äidiltä minulle muiden ns. ylimäärästen käsityötarvikkeiden mukana. Ticoticot oli siis ensimmäiset kokeilut, ja niitähän alkoi syntyä huomaamatta. Pienintäkään hajua ei ole, että mitä noille olen tekemässä, joten jäävät odottelemaan varastoihin (näitä valmistui 7 kpl:tta). Sitten kun sain vähän isompaa koukkua hankittua, niin aloitin seiskaveikka-nöttösten tuhoamisen, joten jälkimmäiset on sitten niitä. Vaaleanharmaata nyt olen joutunut aloittaan ihan uuden kerän, mutta muut värit on noita jämiä. Musta lanka taitaa kyllä olla Nallea, koska on vähän ohuempaa kuin muut, mutta eipä se paljon haittaa tuolla. Näiden kanssa myös opettelin siis värin vaihtamisen, ja miten sen pystyy tekemään niin ettei niitä pääteltäviä lankoja ole ihan tuhottoman paljon. Näitä nyt sitten syntyy koko ajan lisää ja saa nähdä mitä näille keksin tehdä. Tällä hetkellä on meneillään 20. ruutu.:)

Ei kommentteja: