maanantai 16. syyskuuta 2013

Pieniä värkkäyksiä ja Sukkasato

Yritän päästä taas ajan tasalle mitä on ehtinyt tekemään, mutta aikaa ei ole ollut bloggaamiseen.
Ohje: Oma sovellus
Langat: Drops Fabel (punainen) ja tuntematon nöttönen
Koukku: 3mm
Kulutus: 12g (yhteensä)

Nämä kirjanmerkit meni ystävän ja miehensä häälahjaan pieneksi lisäksi. Halusin lahjaan jotain itse tehtyä mukaan, mutta koska käsitöihin käytettävä aika on nykyään hyvin rajallista, niin piti tyytyä vain tällaiseen pieneen. Lahjaksi meni hääparin lahjalistalta löytyneet kirjat, joten tässä on sitten molemmille omat kirjanmerkit.

Ohje: Pöllöt, pallot niksipirkasta
Langat: Sandness Babyull Lanett, Novita PuroBatik ja Novita Puro
Puikot: ??
Kulutus: yhteen pöllöön noin 10g, palloon noin 5g

Pienen miehen vaunuihin halusin tehdä itse jotakin katseltavaa, ja jossain netissä törmäsin näihin itsetehtyihin vaunuleluihin. Pöllöt oli tosi kivoja ja nopeita tehdä, ja itse asiassa teinkin niitä 5kpl, mutta tuo kolme tuntui sopivalta vaunuihin. Mun pöllöt on kylläkin silmättömiä pöllöjä, koska en saanut silmistä kivan näköisiä :D Huopapallojen ohjeen bongasin tosiaan jostain niksipirkasta, eli kerin langasta kerän, minkä laitoin sukkahousuista leikatun palasen sisään ja sen sitten pesukoneeseen pyyhkeiden kanssa. Pallojakin tein useamman varalta, ja muutama kerä olikin koneessa karannut sukkahousuista vaikka tiukasti yritin sulkea ne. Helposti ja nopeasti tuli kiva koriste poikaselle ihmeteltäväksi :) Ja saipahan muutaman lankakeränöttösen näihinkin tuhottua. Tavoitteena olisi nyt saada tuota varastoa pienemmäksi, ja etenkin noita epämääräisiä langanloppuja.

Sukkasatoonkin lähdin mukaan, mutta katsotaan nyt montako paria ehdin tekemään Hillokellariin.

Ei kommentteja: