lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kehräys jatkuu

Alkuviikosta pääsin jatkamaan kehräyksen harjottelua, kun mahduin mukaan Lumoavan Langan järjestämään kehruuiltaan. Kertaus on aina paikallaan, ja kyllä huomas, että homma ehkä vähän paremmin lähti luistamaan. Illan aikana kehrättiin suomenlampaan villaa, ja vielä lopuks ehdin aloitella villa-silkki-sekoituksen kehräystä. Tuon villa-silkin kehräsin sitten loppuun kotona. Kierteen määrä noissa omissa kehräyksissä vaihtelee melko paljon, ja kunnolla sen huomas siinä vaiheessa kun langan kertasi :D Ei auta kuin harjoitella lisää.
Kuvassa on tuon tiistain satoa ja jälkimaininkeja :) Vasemmassa reunassa ylhäällä on kurssin aikana aikaansaatu kerrattu nöttönen villaa. Painoa nöttösellä on 16g ja metrejä ei juurikaan ;). Alempi on sitten tuo kotona jatkettu villa-silkkisekoitus, jonka paino on 8g ja metrejä hurjat reilu 5m :D Siinä on jo paikoitellen ihan hyvää pätkää, mutta sitten on tuollasia kohtia, missä ei kierrettä ole juuri lainkaan. Alhaalla oikealla on vähän lähempää kuva tästä paremmast nöttösestä. Keskellä on sitten minun ihan ikioma värttinä, ja siinä jo aluillaan oikealla ylhäällä olevasta topsista ensimmäinen osa. Tuo kurssin hintaan kuulunut värttinä on selvästi pienempi ja kevyempi kuin kansalaisopiston kurssilta kokeillut, ja myöskin yläpainotteinen toisin kuin aiemmin kokeilemani. Tämä tuntui alusta asti tosi hyvältä omassa käytössä, ja keveyden takia takia on helppo kehrätä värttinää roikottaen. Nuo oikealla olevat topsit ostin kurssin vetäjältä kurssin päätteeksi. Molemmat on Louhittaren Luolan käsinvärjättyjä Wensleydale-topseja, ja nuo värit on niin ihania. Mielenkiinnolla odotan minkä näköisen langan noista saa aikaiseksi :)

Lovikkaat


Ohje: Lovikaslapaset, koko (iso) nainen
Lanka: Novita Isoveli kaksinkertaisena
Puikot: 5mm
Kulutus: 182g

Uusille lapasille oli tarvetta, ja kun sopivasti oli Novitalla tumppurekka-kampanja, niin piti minunkin käydä rekassa pyörähtämässä ja ostaa muutama kerä lankaa, ettei vaan lopu kesken ;) Rekasta tarttui loviksalankojen lisäksi muutama kerä seiskaveikan ihanaa vaaleanpunaista. Mietin jo, että pitäiskö sitä varmuuden vuoksi hamstrata vielä jokunen kerä ihan varmuuden vuoksi jos sen värin tuotto lopetetaan uuden kauden alkaessa. Mutta takaisin näihin lovikkaisiin. Koko on tosiaan iso, todella iso. Ensimmäinen yritys oli vieläkin isompi, joten päätyi purkuun, ja tämä toinen yritys sitten vähän niin ja näin onko liian iso. Käytin nuo koneessakin, ja ihan vähän meni onneks kokoon siellä. Käytössä nämä kuitenkin on ollut siitä lähtien kun sain valmiiksi, koska väriyhdistelmästä tykkään tosi paljon. Nyt kun ovat tuollaset kaksiväriset, niin en keksinyt, että minkä väriseksi tekisin ne lovikkaille ominaiset koristenarut ranteeseen, joten jätin sitten laittamatta :)